Saarijärvellä pahalta näyttänyt ulosajo rallisprint-kilpailussa – maaliviivan jälkeinen mutka yllätti kuskin

Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Jari Silvennoinen

Jaakko Närhi

Saarijärven Tarvaalassa lauantaina pidetyssä rallisprint-kilpailussa sattui rajulta näyttänyt onnettomuus, kun maaliviivan jälkeinen mutka yllätti yhden kuljettajista. Hieman ennen neljää iltapäivällä sattuneessa onnettomuudessa auto suistui oikealle kääntyvässä ulos tieltä ja pyöri useamman kerran kattonsa kautta ympäri.

Kilpailunjohtaja Sami Heikkilän mukaan auto meni rysäyksessä erittäin huonoon kuntoon. Ajopelin suojavarusteet näyttäisivät kuitenkin tehneen tehtävänsä, sillä kuljettaja ja kartturi pääsivät molemmat omin jaloin ambulanssin kyytiin.

Heidät vietiin varmuuden vuoksi jatkotutkimuksiin, mutta kilpailun järjestäjien tietojen mukaan he ovat kunnossa. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että sekä kuski että kartturi saatiin hyvävoimaisina ensihoidon tarkastukseen.

– MM-tasollakin on tapahtunut niin, että maaliviivalla vähän huokaistaan, vaikka edessä onkin vielä mutka. Pahannäköinen tilanne, mutta selvittiin huokauksella, Heikkilä tiivisti.

Hän arvioi, että autot tulevat maaliin toistasataa kilometriä tunnissa, joten onnettomuushetkellä auton vauhti on luultavasti ollut noin 80 kilometriä tunnissa.

Sekä pelastuslaitos että kilpailunjohtaja pitivät tilannetta tavallisena ralliin liittyvänä ulosajona. Heikkilän mukaan katsojien "karsinat" ovat kaukana onnettomuuspaikasta, eikä ulosajo aiheuttanut heille minkäänlaista vaaraa.

– Odottelimme kaikessa rauhassa tietoa, että kaikki on kunnossa. Täällä on 20 hurjaa lähtöviivalla ja nämä pojat halusivat ajaa vielä toisenkin kierroksen, joten käynnistimme kilpailun vielä uudestaan, Heikkilä kertoo.

Keskustelu