THL: Keski-Suomessa raportoitiin reilusti yli sata uutta koronatapausta – viimeinenkin sairaanhoitopiirin kunta nousi THL:n pelätylle listalle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi torstaina Keski-Suomessa reilusti toistasataa uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tapauksista peräti 62 listattiin Jyväskylään. Sen lisäksi THL tilastoi 18 uutta koronatartuntaa Äänekoskella, yhdeksän Laukaassa ja kuusi Keuruulla.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronatilastot lihoivat torstaina myös Muuramessa neljällä, Saarijärvellä ja Viitasaarella kolmella, Hankasalmella kahdella sekä Konnevedellä, Pihtiputaalla ja Toivakassa yhdellä.

Uutena tulokkaana THL:n koronalistalla on Luhanka, jossa on nyt tilastoitu kaikkiaan kuusi koronatapausta. Luhanka oli viimeinen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunta, joka ei ollut päätynyt THL:n kuntalistalle. THL kertoo paikkakunnat, joissa on todettu vähintään viisi varmistettua tautitapausta.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä iso muutos nähtiin Virroilla, jossa raportoitiin kahdeksan uutta tartuntaa. Pirkanmaan puolella uusia tautitapauksia listattiin myös Jämsässä kaksi ja Kuhmoisissa yksi. Etelä-Savon Kangasniemellä uusia tapauksia tilastoitiin kaksi.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on raportoitu koronaepidemian alusta alkaen kaikkiaan 6 871 koronatartuntaa.

Sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusluku jatkoi torstaina edelleen kasvussa. Uusin lukema oli 276, kun se oli keskiviikkona 272, tiistaina 264,1 ja maanantaina 250,6. Ilmaantuvuusluku kuvaa koronatapausten määrää kahden viikon ajanjaksolta 100 000 asukasta kohden.

Koko maassa THL raportoi 1 981 uutta koronavirustartuntaa ja neljä koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

THL:n rokotusrekisteri kertoo, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronarokotteen ensimmäisen annoksen kattavuus on 87,8 prosenttia, toisen tasan 83 prosenttia ja kolmannen 10,8 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Ensimmäisiä annoksia on sairaanhoitopiirissä annettu yhteensä 197 260, toisia annoksia 185 896 ja kolmansia 24 023.

Koronavirus

Tapaukset kunnittain

Hankasalmi 157 (+2)

Joutsa 44 (0)

Jyväskylä 4 543 (+62)

Jämsä 286 (+2)

Kangasniemi 65 (+2)

Kannonkoski 23 (0)

Karstula 26 (0)

Keuruu 182 (+6)

Kinnula 16 (0)

Kivijärvi 14 (0)

Konnevesi 37 (+1)

Kuhmoinen 10 (+1)

Kyyjärvi 12 (0)

Laukaa 686 (+9)

Luhanka 6 (uusi)

Multia 18 (0)

Muurame 191 (+4)

Mänttä-Vilppula 106 (0)

Perho 10 (0)

Petäjävesi 83 (0)

Pihtipudas 51 (+1)

Saarijärvi 221 (+3)

Toivakka 33 (+1)

Uurainen 112 (0)

Viitasaari 42 (+3)

Virrat 93 (+8)

Ähtäri 30 (0)

Äänekoski 374 (+18)

Lähde: THL (ei alle 5 tapauksen kuntia)