Viitasaaren Puutarhatiellä syttyi torstain ja perjantain välisenä yönä neljän aikaan tulipalo. Palo sai alkunsa kasvihuoneen yhteydessä olevan pannuhuoneen lämmityslaitteistosta. Palo huomattiin, kun kasvihuoneen omistajat havahtuivat sähkökatkoon.
Palo tuhosi pannuhuoneen sekä osan kasvihuoneesta. Leviämisen vaara oli vähäinen, sillä lähistöllä ei ollut muita rakennuksia. Ihmisille palo ei aiheuttanut vaaraa.
Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle palo oli jo hiipunut. Sammutus- ja raivaustöitä jatkettiin noin kello kahdeksaan asti.